Tänään olenkin sitten vakavampien ajatusten äärellä, sillä menen iltapäivällä muistotilaisuuteen. Tämä rouva, mieheni hyvän ystävän vaimo, on jo haudattu. Hänen dramaattinen ja äkillinen sairastumisensa järkytti meitä kovin. Kuolema tuli parissa kuukaudessa... Suunnaton surun shokki perheelle.
Tämmöisten asioiden äärellä ymmärtää taas nöyrästi arvostaa terveyttä ja elämää. Olla kiitollinen puolisosta, lapsista ja läheisistä, jotka yhä ovat tässä. Lähellä jakamassa elämääni. Sanat kompuroivat, ei niitä osaa oikein asettaa. Myötätuntoa ja voimia toivon osaavani välittää surevalle puolisolle ja lapsille.Pyhäinpäivä
on vainajien muistelun päivä. Itsekin muistelen omiani - isää, äitiä, appea, anoppia, tätiä... He kaikki saivat pitkän elämän, mutta poislähtönsä oli yhtä sumaa - kahden vuoden sisään lähtivät kaikki.
Mutta suru on hellittänyt ajan kanssa, muistot ovat jääneet. Ja kiitollisuus.
Sumukuva Pekka Hatunen
Lyhty netistä
On hyvä muistella poismenneitä... ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa jakaa rakkaiden kanssa.
VastaaPoistaBloggaaminen antaa tosiaan paljon ja on mukavaa ja hyödyllistä oppia uusia asioita. Itse olen huomannut myös sen miten loputtomasti löytää kauniita asioita esimerkiksi luonnosta, kun antaa itselleen mahdollisuuden huomata ne.
Rauhallista Pyhäinpäivää!
Jos on kyky katsoa ja hyvä kamera, syntyykin taivaallisen kauniita, elämyksellisiä otoksia. Olen nauttinut joka hetkestä kuviesi äärellä. Kiitos että jaat niitä iloksemme blogissasi Sara!
VastaaPoistaHaluan itsekin oppia jatkuvasti uutta, se on elämän suola ja pitää aivoni vireessä:) Kamerankäytön opettelu voisikin olla talven ykkösasia, olen siinä melko avuton. Mutta motto olkoon: Hiljaa hyvä tulee!