Surun äärellä

Alkusyksyn shokista ja flunssasta toivuttuani olen nauttinut elämästäni, arkipäivästä ja mukavista asioista. Olen kävellyt viitisen kilometriä joka päivä hienossa syyssäässä, lukenut, seurannut tennistä ja ollut vähän liiankin innostunut tästä blogista. Alkuhuumaa, alkuhuumaa, eiköhän into tästä hiukan haalene ajan kanssa... Mutta on ollut kivaa kirjoittaa, tutkailla miten bloggeri toimii ja luoda kauniita sivuja. Tällä hetkellä on ylimääräistä aikaa, jota bloggaaminen on täyttänyt mielenkiintoisella tavalla.

Tänään olenkin sitten vakavampien ajatusten äärellä, sillä menen iltapäivällä muistotilaisuuteen. Tämä rouva, mieheni hyvän ystävän vaimo, on jo haudattu. Hänen dramaattinen ja äkillinen sairastumisensa järkytti meitä kovin. Kuolema tuli parissa kuukaudessa... Suunnaton surun shokki perheelle.

Tämmöisten asioiden äärellä ymmärtää taas nöyrästi arvostaa terveyttä ja elämää. Olla kiitollinen puolisosta, lapsista ja läheisistä, jotka yhä ovat tässä. Lähellä jakamassa elämääni. Sanat kompuroivat, ei niitä osaa oikein asettaa. Myötätuntoa ja voimia toivon osaavani välittää surevalle puolisolle ja lapsille.






Pyhäinpäivä
on vainajien muistelun päivä. Itsekin muistelen omiani - isää, äitiä, appea, anoppia, tätiä... He kaikki saivat pitkän elämän, mutta poislähtönsä oli yhtä sumaa - kahden vuoden sisään lähtivät kaikki.
Mutta suru on hellittänyt ajan kanssa, muistot ovat jääneet. Ja kiitollisuus.


Sumukuva Pekka Hatunen
Lyhty netistä