11 lokakuuta 2015

Sinun silmiesi tähden...

Tuo tätikö on mun matteni koko viikon?
Kukapa voisi tuota katsetta vastustaa! Eilen Ananaksen ilme oli jokseenkin epäluuloinen. Tottakai hiukan tuntui kun mamma hylkäsi outoon taloon... Mutta miten kuuliainen se onkaan! Ei vedä yhtään lenkillä eikä hätyytä Piquicitoa. Maalla asuvana se ei tosin aivan ymmärrä, miksi ajoradalle ei saa mennä, vaan on pysyteltävä jalkakäytävällä... Tänään sujui jo paremmin!

Tänä aamuna irtosi jo pusuja ja hymyjä!
Onni on terve ja iloinen koira! Molemmat belgini olivat epileptikkoja, vaikka olivatkin eri kasvattajilta. Rankkoja vuosia, lääkityksiä, kohtauksia... Mutta rakkaita olivat ja hoidin niitä parhaan kykyni mukaan. Kyllä niillä hyvä elämä oli.

On pidetty Ananaksen kanssa jo muutama koulutustuokio. Istu, maahan, tassu ja sivulle ovat jo hallussa, mutta paikka ei. Edistystä on saatu siinäkin jo aikaiseksi - muutamia sekunteja... Yritänkin yllättää miniän, jos vaikka viikossa saataisiin paikka haltuun! Ananas innostui ikihyviksi koirakoulusta ja oli onnessaan minipienistä koulutusnameista.

Ei olisi päivä voinut paremmin alkaa! Kuulas aurinkoinen syyssää ja ihana koiraneiti, joka on minut ominut jo varamammakseen! I'm happy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOS kommentistasi ♥ Pyrin vastaamaan jokaiselle tai käymään vastavierailulla.
THANK YOU for your comment ♥ I try to answer everyone or visit your blog.