07 marraskuuta 2015

Lampiprojekti


Hani oli tarkkana pomona
Takapihalla oli aluksi ihan pikkuinen lammikko. Semmoinen mustalla muovisella ostokaukalolla tehty lähteensilmä. Mutta en siitä tykännyt. Se oli liian pieni ja muovireunuksia oli todella hankala saada piiloon. Puutarhatuttuni Krista rakennutti puutarhaansa ison lammen. Ja niinpä minä yllytyshöpsönä halusin myös. The Lampi kimmelsi silmissäni!


Erona oli se, ettei meille voinut tulla koneilla kaivamaan. Oli kaivettava käsin, kivistä moreenia. Olin niin innostunut tästä projektista, että kaivoin varmaan 75% itse, mies loput. Aivan valtava määrä erikokoista pikkukiveä nousi pohjalta! Riittipä materiaalia vasta tänä kesänä toteuttamaani kivipolkuun. Siitä olen kertonut lokakuussa postauksessa Kivinen projekti.


Kovin syvää ei jaksettu kaivaa. Kaivettiin kuitenkin syvänne lumpeille, jotka ovat lammikossa hyvin talvehtineetkin. Lammikon yhteen päähän tehtiin vedenpinnan alle porras. Sinne sijoitin muutaman istutuskorin keltakurjenmiekkoineen. Hyvin ovat viihtyneet ja kukkineetkin monta vuotta. Allasmuovikin on kestänyt hyvin, vaikka ei pehmentävää huopaa tms. sinne alle ymmärrettykään laittaa. Aika isotöinenhän tämä on hoitaa. Suihku tukkeutuu koko ajan ja keväällä on sammakonkutua...  Voin muuttaa sen kosteikoksi sitten kun en enää jaksa sen kanssa... Nyt on näin.


Lammikostani ei tullut niin iso kuin esikuvansa. Tilaa ei ollut. Näillä mittasuhteillaan se istuu hyvin ympäristöönsä. Seuraavassa postauksessa näytän lopputuloksen muutamin kuvin. Kyllä saa näköjään lähes naisvoiminkin toteutettua paljon! Tarvitaan vaan intoa ja sitkeyttä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIITOS kommentistasi ♥ Pyrin vastaamaan jokaiselle tai käymään vastavierailulla.
THANK YOU for your comment ♥ I try to answer everyone or visit your blog.