15 tammikuuta 2016

Lunaria annua


Aika moni miettii juuri nyt siementilauksiaan, siksi muistuttelenkin tästä kivasta Kesäkuuruohosta - Lunaria annua. Se on 2-vuotinen ja ihana keväisen puutarhan kaunistaja. Kukkii toukokuussa puutarhamme laidoilla sinipunaisena. Tätä on myös valkoisena, mutta itseltäni valkoinen on hävinnyt. Minulla on ollut tätä joskus niin paljon, että useat ohikulkijat ovat pysähtyneet kyselemään mikä tuo kasvi oikein on.



Kovin edustavia kuvia lunariasta ei ollut tallessa. Ensimmäisen kesän lehtiruusukkeet ovat hiukan ärsyttäviä, koska ne ovat niin isoja. Lunaria siementää minne sattuu ja isot lehtiruusukkeet ovat minusta rumia. Karsinkin niitä kovalla kädellä. Mutta mitään hoitoahan nämä eivät kaipaa. Ensi kevääksikin on kukintaa tulossa...

Yleensä en jaksa kuoria oksia Juudaksen hopeisiksi rahoiksi - kuivakukiksi, vaan heittelen lituskaiset siemenpalot jo syksyllä tontin reunamille itämään. En ole tätä koskaan itse siemenkasvattanut. Muistaakseni sain jossain taimivaihdossa 1-2 tainta ja sen jälkeen nämä ovat säilyneet vain lituskat pientareille heittelemällä, ilman mitään peittelyjä.

Ylin kuva netistä.

7 kommenttia :

  1. Tämä on oikein kiva jossain syrjemmässä, ei ehkä aivan ns. paraatipenkissä. Eikä tosiaan kaipaa mitään hoitoa.

    VastaaPoista
  2. Kesäkuuruoho on kaunis. Sen nimi on kaunis, perinnekasvi ja sillä on hieno historia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ajatellut kesäkuuruohoa perinnekasvina, mutta uskon sinua Ulla. Hyvää tässä on myös hyvin aikainen kukinta. Kun perennat ovat alkutekijöissään, lunaria kukkii jo!

      Poista
  3. I love that beautiful lavender color! Enjoy your weekend!

    VastaaPoista
  4. What a beautiful plant...so pretty.
    xo

    VastaaPoista
  5. Kaunis kasvi! Olen nähnyt aina vaan kuvia noista siemenkodista, mutta en varmasti ikinä kukkivana tätä ennen. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Helppo kuin mikä ja kukkii aikaisin!

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ Pyrin vastaamaan jokaiselle tai käymään vastavierailulla.
THANK YOU for your comment ♥ I try to answer everyone or visit your blog.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...