Sivut

06 helmikuuta 2022

Krapu w 6 - Murhasunnuntai / Murder Sunday

MURHASUNNUNTAI

Nainen on uupunut, vanhuuden kuihduttamat käsivarret ovat maitohapoilla viikosta toiseen. Lunta tulla tupruttaa näköjään ikuisesti. Eilen oli kutsuttava apuun kaksi virolaista nuortamiestä, mutta silti jäi lumenluontia naisellekin. Nyt nainen vetää villasukat jalkaan ja kaataa itselleen mojovan ginipaukun. 

On murhasunnuntain aika. Ikisuosikkeihin kuuluvat tietysti Poirot ja Marlowe, vaikka jälkimmäinen onkin perinteinen etsivätyyppi: kovaksi keitetty, tupakoiva ja ginissä uiva - mutta ah niin hurmaava etenkin Casablancassa, jonka vuorosanat nainen osaa melkein ulkoa.

Rähjäinen Columbo on myös briljantti: aivoiltaan partaveitsenterävä, vaikka kulkee mauttomassa ja ryppyisessä poplarissaan. Mutta kaikki tuo on tietoisesti harhaanjohtavaa. Tekeytyessään tyhmäksi, Columbo saa nalkkiin kaikki itseään voittamattomina pitävät rikkaat murhaajat.


100 sanan krapuhaastetta vetää SusuPetal. 
Viikon 6 krapusanat ovat perinteinen, mauton, harhaanjohtava.
Crab is a 100 word Finnish writing challenge. 
Words for the week 6 are traditional, tasteless, misleading.


MURDER SUNDAY

The old woman is exhausted, her withered arms suffer from lactic acid from week to week. It will be snowing forever, it seems. Yesterday, two Estonian young men had to be called in for help, but there was still left snow for her to shovel. Now she pulls on the wool socks and pours herself a hefty gin shot. 

It's Murder Sunday. Her eternal favorites include Poirot and Marlowe, of course, although Marlowe is a traditional type of detective: hard-boiled smoker who swims in gin - but he is ah so charming, especially in Casablanca, whose lines the woman knows almost by heart. 

Shabby Columbo is also brilliant: razor-sharp, though dressed in the tasteless and wrinkled overcoat. But all that is deliberately misleading. By pretending to be stupid, Columbo gets trapped all the rich murderers, who think they are invincible.


On Internet you can find many quotes of Marlowe:
"I don’t mind if you don’t like my manners. They’re pretty bad. I grieve over them during the long winter evenings."
- Marlowe, The Big Sleep

❤︎❤︎❤︎
#der natur donnerstag #gartenglück #how to survive november #image-in-ing #krapu 
#makrotex  #my corner of the world #tuesday's treasures 

29 kommenttia:

  1. Murhasunnuntai gin&tonicin kanssa kuulostavat mahtavilta! Nyt on tyydyttävä olympialaisiin ja kahviin, mutta menettelee sekin.

    Bogie on kyllä oikea namu!

    Lumen tulo saisi kyllä loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole giniä oikeasti täälläkään, vain kahvia, eikä komeita nuoria miehiäkään :)) Lumentulo on aivan järkyttävää!

      Poista
  2. Aluksi luulin, että kirjoitit minun päivästäni :) Mutta gini ja virolaiset puuttuvat täältä.
    Illalla saa palkaksi katsella murhasarjoja, näitä uudempia, Netflixistä. Mutta Columbosta tykkäsin, mainio tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumitöiden jälkeen ei edes jaksa kissaa sanoa :) Isäntä on viime aikoina katsellut Columboja, hyvä hahmo kertakaikkiaan!

      Poista
  3. We're still doing a lot of lumitöitä here in Somero too. Our Murder Sunday will wait...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This amount of snow is ridiculous, isn’t it!!!!

      Poista
  4. ...I'm off with my camera!

    VastaaPoista
  5. Poirot on lempparini, mutta myös Columbosta tykkään eikä Marlowekaan huono ole. Lumentulo ei tällaista Luhtitalossa asuvaa juurikaan haittaa. Hauska on rämpiä jalkakäytävillä silloin, kun ovat vielä auraamatta. Kunto kohoaa huippuunsa :D. Eli huumorilla mennään eteen päin. Mutta ymmärrän toki heitä, joiden täytyy itse luoda lumet pois. Auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christien luoma Poirot on aivan huippu. Luin vastikään pari dekkaria ja ne kestävät hyvin aikaa.

      Poista
  6. Murhasunnuntai!!! :DD Hieno lisäys tuolla lopussa tuo Rikkaat. Kuunteleppas Dave Alvin - Johnny Ace is dead, tuli mieleen tuosta kravustasi. Kantria, menevää, en sulle voi suositella mitään räimettä kun tiedän ettet tykkää mut Davesta saatat pitää, kokeile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos vinkistä! Columbossahan on yleensä se asetelma, että tämä nukkavieru etsivä saapuu superrikkaiden huviloille yms. Nerokasta huiputtamista.

      Poista
  7. Hyvä Mieli -haaste:https://sushuokailee.blogspot.com/2022/02/hyva-mieli-haaste.html
    Linkkiä saa levittää!

    VastaaPoista
  8. Mainio teema murhasunnuntai. Keksit nopeasti krapusi.
    Columbo minunkin suosikki, mutta pidän myös saksalaisista dekkareista.
    On lumen vallassa täälläkin joka paikka, enkä minäkään ole säästynyt lumitöiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on satanut aivan järjettömästi lunta, saisi loppua jo. Luen jonkun verran vanhoja tuttuja dekkareita, en pidä liian verisistä kuitenkaan.

      Poista
  9. Colombo fue muy famoso en España. Besos.

    VastaaPoista
  10. Jos oikeat murhat (ja muut kauheudet) saisi korvattua TV-sarjoilla, niin niitähän voisi katsoakin kuin aikuisten satuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä maailmantilanne Putinin uhitteluinen on järkeä vailla. Pidän leppoisista cosy crime dekkareista, joissa veri ei roisku.

      Poista
  11. Jännitysdekkareita kyllä luen.

    VastaaPoista
  12. Lumet on saatu kasattua joten kuten. Areenalta katsoin Mr Holmes, eläköytynyt mestarietsivä ratkoo vanhaa arvoitusta. Perinteiset dekkarijutut ovat hyvää viihdettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet eivätenää mahdu mihinkään, onneksi muutamaan päivään ei sada.

      Poista
  13. Ajankohtainen ja ah niin briljantti Krapu. Mainitsemiesi herrojen erinomaisuudesta en tiedä, kun tunnen vastenmielisyyttä kaikkia murhajuttuja kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cosy crimet ovat mukavia, Poirot ja Marple esimerkiksi.

      Poista
  14. Ooo, Poirot...hänen tyylinsä on hellyttävä.
    Mietin joskus mistä nuo nuhruiset poplarietsivät tulee ja miksi. Niitä riittää esim. Brittisarjoissa.
    Vastakohtana jotkut naisetsivät juoksee korkokengillä rikollisia kiinni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Luulisi ettei korkkareilla saa roistoja kiinni!

      Poista
  15. Vanhaan hyvään aikaan nämä olivat pop. Vielä nykyäänkin katsoo mielellään. Jess!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja sekä Googlen sivulta.