Sivut

16 marraskuuta 2016

Kolme asiaa viime kesältä

Sain tämän Kolmen asian haasteen Siniunikolta - kiitos sinulle! 
Yritänpä tuumailla puutarhan näkökulmasta viime kesän asioita!

Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä 


1. Satoi riittävästi, kertaakaan en vetänyt kasteluletkuja esiin!
Kaikki kukki ja kukoisti kun eivät kärsineet kuivuudesta.


2. Meillä oli hurjasti pikkulintuja ja sepelkyyhkyjä, niitä on niin mukava seurata!


3. Syksyyn jo liittyy, mutta syyskuun säät ja ruska olivat upeita!





Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä

1. Satoi ihan liikaa!

2. Oli pilvistä ja koleaa, ei juurikaan kunnon kesän tuntua!

3 .Ulkomaalausremppa venyi ja vanui. 
Sen vuoksi terassi oli hyrskyn myrskyn aivan liian kauan 
- tosin ei siellä olisi koleudessa viihtynytkään... Muutamat kekkerit sentään siellä.


Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi

1. Leikkasin käytännössä kokonaan alas (muutamat hujopit jätin) 
kolmen sivun pitkät pensasaidanteet. 
Kahdella sivulla idänvirpiangervoa, yhdellä rusopajuangervoa. Hirvee homma!


2. Nuorensin myös kolme jättisuurta pihajasmiketta - myös hirvee homma! 
Kukintaa ei ensi vuonna tule kuin nimeksi, mutta joskushan niitä pensaita on nuorennettava.


3. Levensin myös noin 7 m pitkän perennapenkin kun siinä mikään ei mahtunut kasvamaan. 
On niillä nyt ilo ensi kesänä levittäytyä!



Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken

1. Vuoheputket eivät meiltä lopu ikinä. Kolmas kitkentäkierros jäi tekemättä.
2. Ei ollut intoa säilöä yrttejäni, sinne jäivät maahan...
3. En istuttanut yhtään kukkasipuliakaan kevääksi, entisillä mennään.





Kolme asiaa, joita stressasin

En stressannut mistään puutarhaan liittyvästä. Muuten vastaan selkä, selkä ja selkä.


Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan






❤︎ Sissi ❤︎


❤︎ Kirjat ❤︎


❤︎ Ulkona haahuilu ja valokuvaaminen ❤︎


Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä 

1. Haluaisin itselleni oikein mukavan pehmustetun lepolassen, 
jossa sitten viettäisin rentoja lukutuokioita!
2. Joku pieni uusi pihapatsas tai muu koriste olis myös aika kiva!
3. Makrolinssin kun sais!

Kolme asiaa, joista unelmoin 

Kyllä minä lämmöstä, auringosta ja perhosista unelmoin!



Lähetän haasteen kaikille halukkaille vapaasti napattavaksi!

11 kommenttia:

  1. Love to read it (with translator) Here also rain-rain in Summer. Three things dreaming about: rest, books and music (I mean: me-time)

    VastaaPoista
  2. Arvasin, että nautit kuvakimaroista. Minä en meinannut edes löytää kuvia asemasta, joka sattui olemaan kiinni koneessa. Jotenkin haikeaa, kuinka vähän pystyi lukemaan ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kesän tuntua, vasta syyskuussa hivenen,

      Poista
  3. Fint innlegg.
    Vakre blomster !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack Anne-Marie - sommaren är så vacker årstid!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tulin juuri lenkiltä loskasta, sateesta ja liukkailta raiteilta. Kesän arvostus nousi tas kerran potenssiin tsiljoona!

      Poista
  5. Aivan upea postaus ja uskomattoman ihanat kuvat! Satoi tai paistoi, kesä on aina kesä, ainakin lämpimämpää kuin talvella ja harvemmin sataa lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Kesä on aina kesä ❤︎

      Poista
  6. Fantastic series of photos! I'm loving the flowers a lot and the cat is so pretty!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja sekä Googlen sivulta.